2008 - 2009
Vuodesta 2008 eteenpäin kuulumiset löytyvät blogista. Blogilinkki löytyy myös jokaisen sivun oikeasta ylänurkasta.Vuosi 2007
20.10.2007 - vuoden viimeinen kilpailu Virossa, Pärnun radalla
Nyt on siis kausi lopullisesti ohi. Vuoden viimeiset kisat ajettiin syyskuun puolessa välissä Virossa Pärnun radalla ja siinähän oli taas reissua kerrakseen.Vesa teloi itsensä jo heti perjantaina muutaman ensimmäisen harjoituskierroksen jälkeen ja ambulanssikyyti vei miehen paikalliseen sairaalaan päivää viettämään. Lopputuloksena oli käsi kantositeeseen ja nilkka kipsiin ja ajot loppui tietysti siihen. Kas näin... Keppejä ei tietysti saanut, eikä niistä tosin olisi hyötyäkään ollut, kun loukkaantuneet käsi ja jalka olivat samanpuoleiset. Vesan nilkuttaminen olikin siis varsin tuskallista ja hidasta, mutta hotellissa sentään Mika pystyi tuuppimaan toipilasta matkalaukkukärryssä aamupalalle, autolle jne. Muissa hotellivieraissa tämä näytti aiheuttavan suunnatonta hilpeyttä.
Koko viikonlopun aikana oli enempi vähempi syysmyrskyä ilmassa ja niinpä lauantai-aamuna varikolla odotti yllätys. Kilpurit seisoivat taivasalla, tavarat pitkin maata. Myrskylukemiin yltänyt tuulenpuhuri oli napannut teltan mukaansa ja paiskannut sen 50 metrin päähän. Great... Ihme ja kyllä kaikki tavarat olivat tallessa ja pyörät vahingoittumattomia!
Lauantaina keli oli puolipilvinen ja pirun kylmä, mutta paikalle saapunutta fanijoukkoa se ei pidätellyt. Mika kannustettiin ekoissa aika-ajoissa noin puolen välin tienoille tulostaulukossa ja tsempillä lähdettiin toisiin aika-ajoihin. Uusi takarengaskin vaihdatettiin oman kiireen minimoimiseksi paikallisten pitämässä rengaskojussa ja päättäväisenä Mika lähti toisiin aika-ajoihin. Mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Pyörä liiraili miten sattui ja käyttäytyi todella omituisesti. Muutaman kierroksen jälkeen oli pakko tulla pois ja todeta takarenkaan menneen jo piloille. Samantien välähti mieleen, että oli unohtunut tarkistaa renkaan paineet. No niinpä niin, lähemmäs neljä kiloa oli painetta! Hienoa. Tyhmästä päästä kärsii jne...
Kuitenkin melko hyvillä mielin lähdettiin joukolla viettämään iltaa. Eilisiltaisesta vahingosta viisastuneena teltta sidottiin pyöriin kiinni. No, viisaudesta tietysti voi olla montaa mieltä, tarpeeksi kovan tuulen sattuessa olisi sitten lähteneet pyörätkin...
Sunnuntaina viimein oli vuorossa itse kilpailu, joka ajettiin aurinkoisessa, mutta todella kylmässä ja tuulisessa kelissä. Voiton kisassa vei Janis Pahk, mutta koko sarjan voitti odotetusti Maksim Vaino 34 pisteen erolla toiseksi tulleesseen Staffan Söderströmiin verraten. Mika nappasi kisasta itselleen 6 pistettä päätyen tulostaulukossa 18. sijalle.
26.08.2007 - SM-kauden päätöskilpailu Motoparkissa
RR-kausi Suomessa on sitten tältä kesää jälleen ohi. Koko sarja lukuunottamatta Räyskälän kisaa on saatu (=jouduttu) ajaa kylmissä ja/tai sateisissa olosuhteissa, eikä tämäkään kisa siis ollut poikkeus. Lauantaiaamu toki näytti aurinkoiselta ja ensimmäinen aika-ajo sentään ehdittiin ajaa kuivalla radalla, mutta jo ennen toista aika-ajoa alkoi taivaalta roimia vettä tuttuun tapaan. Kisakin ajettiin wet racena vaikka varsinaisesti vettä ei enää tullutkaan, mutta rata oli märkä. Maaliin lipsuteltiin sijoille 11 (Vesa) ja 14 (Mika). Molemmat kuljettajat saivatkin siis vielä muutaman viime hetken pisteen, mutta suuria muutoksia se ei pistetaulukossa aiheuttanut. Vesan sijoitus lopullisessa pistetaulukossa on 15. ja Mika on jaetulla 17. sijalla. Kaikenkaikkiaan pisteille yltäneitä kuljettajia on 30 kpl.
Vielä on kuitenkin jäljellä yksi kilpailu, Eestin sarjan finaali Pärnussa syyskuun puolessa välissä. Siitä lisää myöhemmin.
12.08.2007 - 5. osakilpailu Räyskälässä
Koleiden ja sateisten alkukauden kisojen jälkeen saatiinkiin sitten huima helle Räyskälän kisoihin. Äärimmäisyydestä toiseen siis, mutta vaikka olo oli ajoittain suorastaan tukala, niin eiköhän tämä kuitenkin mieluisampaa ollut näin päin - ainakin vaihtelu virkistää enemmän kuin jatkuvat sateet.
Räyskälän ratahan ei ole varsinainen moottorirata, vaan se on Räyskälä-Säätiön Räyskälän ilmailukeskuksen lentokentälle rakennettu tilapäinen rata. Radassa on pitkiä suoria ja hyvin tiukkoja käännöksiä suorien päissä, lisäksi se on epätasainen ja likainen. Radan tilapäisyydestä johtuen, siellä ei myöskään pääse harjoittelemaan, joten varsinaista kokemusta tai rutiinia tälle radalle ei ole kuin vanhoilla kisakonkareilla. Harjoittelumahdollisuuksia on sentään muutama kisapäivää edeltävänä iltana, joten parit kierrokset ehdittiin rataan tutustua ennen kilpailua. Varikon portit aukesivat klo 15 ja harjoitteluaikaa oli kaikille luokille varattu yhteensä viisi tuntia klo 16-21 perjantai-iltana.
Harjoittelumahdollisuudet toki käytettiin tarkkaan, mutta silti nämä kisat olivat kyllä tiimin surkeimmat koko kauden aikana. Aika-ajoissa ei tuntunut tulevan ehjiä kierroksia lainkaan joten kärkipaikoista lähtötilanteessa oli aivan turha haaveilla. Kisan alku näytti sentään hieman valoisammalta hetken ajan Mikan saatua jälleen hyvän lähdön, mutta paikan pitäminen ei taaskaan onnistunut heti alkuun. Mika pääsikin vauhtiin vasta hieman myöhemmin, mutta kapealla radalla oli vain harvoja ohituspaikkoja, nekin hankalahkoja juuri suorien jälkeen tiukoissa mutkissa voimakkaan jarrutuksen jälkeen. Vesa puolestaan epäonnistui hieman jo lähdössä, eikä lopultakaan päässyt ohi naapurimaan kuskeista, jotka ohittelivat toisiaan jatkuvasti ja peittivät tehokkaasti takana tulevan Vesan ohitusmahdollisuudet. Vesan loppusijoitus oli 18., Mika päätyi lopulta sijalle 25 pudoten vielä kolme sijaa ajauduttaan ulos nurmikon puolelle kovan kilpailutilanteen johdosta juuri muutama mutka ennen maalia.
Kilpailun voitti Kawasakillaan Staffan Söderström ja nappasi samalla itselleen koko sarjan voiton. Onnittelut!! Söderströmillä on tämän voiton myötä 98 sarjapistettä ja toisena olevana Tommi Niemellä 68 pistettä. Kolmannella sijalla tällä hetkellä ovat tasapistein (65) Jarmo Perttula ja Timo Viinikka. Kakkossijasta tullaan siis käymään tiukkaa taistelua SM-sarjan päätöskilpailussa Motoparkissa kahden viikon päästä.
Räyskälän kilpailu oli myös Viron sarjan yksi osakilpailu. Viron sarjan pistetilanne on kuitenkin vielä virallisten tulosten puuuttuessa päivittämättä. Päivitetään heti kun tulokset saadaan. Edit 13.8. - Pistetaulukko päivitetty.
03.08.2007 - Hauster Racing Weekendin kuulumiset
Viron sarjan pistetilanne on edelleen päivittämättä viime viikonlopun kisojen osalta, mutta tulokset sentään löytyvät täältä. Mielenkiintoista on vain se, että porukkaa kaatui kun pipoa, mutta silti myös pyöränsä kipanneet kuskit ovat tulosluettelossa mukana. Kyse on jostakin 12 kierroksen säännöstä, jonka soveltamissäännöt tosin jäivät allekirjoittaneille epäselviksi. Tyytyväisiä kuitenkin ollaan, rata oli haastava lentokenttärata vauhdikkaine suorineen, joiden päässä tiukkaakin tiukemmat mutkat koettelivat jarruja aikalailla.
Kilpailuun lähdettiin ruuduista 12 (Vesa) ja 18 (Mika). (Lähtölista kokonaisuudessaan.) Mika sai huippuhyvän lähdön ja pääsi heti Vesan perään, mutta jo kolmannessa mutkassa sattui isompi kolarisuma, josta Vesa pääsi mutkittelemaan läpi vielä radalla pysyen, Mika sen sijaan ajautui väistämään nurmikolle ja menetti näin hyvän alun. Ajoa haittasi kilpailun aikana myös sinne tänne leviävät villapaalit ja tötsät, joten rata muuttui hieman joka kierroksella. Villapaaleja liian läheltä liipatessa saattoi saada mukaansa myös vaarallisen seuraajan, kuten kuvasta näkyy. Kaikesta huolimatta Vesa paranteli aika-ajojen tulostaan ja ajoi kilpailun tuloslistalla sijalle 9, Mikan lopullinen tulos oli sama kuin aika-ajoissa eli 18. Osakilpailun pisteistä ei vielä ole tietoa, sillä kaikki kisaan osallistuneet eivät ole osallistuneet koko sarjaan, eivätkä näin ollen saa pisteitä. Odotellaan siis, että Viron sivut päivitetään ja naputellaan sitten taulukko kuntoon täälläkin.
Kuvia Hauster Racing Weekendistä löytyy Viron Motosport Media -sivuilta.
27.07.2007
Terveisiä jälleen Virosta, tällä kertaa Kuressaaresta Saarenmaalta. Matkaan lähdettiin eilen ja tänään on kasattu leiriä ja koitettu tutustua tulevaan rataan edes teoreettisesti. Kisahan ajetaan toiminnassa olevalla lentokentällä, joten harjoitusmahdollisuuksia tällä radalla ei ole normaalista lentoliikenteestä johtuen. Huomiseksi tietysti kenttä on suljettu kisoja varten, mutta aikataulu on silti tiukka, jotta kisat saadaan vietyä läpi mahdollisimman nopeasti. Sääennusteet onneksi lupailevat kohtuullista puolipilvistä keliä.
Viron sarjan pistetilannekin on nyt päivitetty sivuille. Meidän molempien lisäksi myös Ville Nurmi on ilmoittautunut sarjaan ja myös ajanut kaikki osakilpailut hienosti pisteitä napsien. Näinpä sarjataulukossa on suomalaisväriä myös aivan kärkijoukoissa!
22.07.2007
Pärnun kisaviikonloppu on ohi ja sekä miehet että kulkupelit ovat ehjinä kotimatkalla. Kisaviikonloppu sujui varsin hyvin, vaikka rata olikin hmmm... tuota... mielenkiintoinen. Erinäiset päällystevauriot ajolinjoilla pakotti etsimään vaihtoehtoisia ja ei-niin-optimaalisia reittejä, ja muutenkin radan kunto muistutti melko lailla perunapeltoa. Mutta paikalliset painattelivat huimaa kyytiä, joten perään vaan roikkumaan.
Ei tietysti mitenkään päin helpottanut tilannetta, että pyörien säädöt oli ihan hakusessa, ja menopelit muutenkin yritti vähän pikkuilveillään vastustaa helteistä kilpa-ajoa, Vesan shifteri nimittäin sanoi sopimuksensa irti ja Mikan jarrut päätti sylkeä jarrunesteet pihalle, näin muun muassa. Renkaatkin tuntuivat kuluvan sellaista tahtia, ettei hurjemmasta väliä. Pyörien säätöihin saatiin sentään jotain tolkkua Kesselin avustuksella, joten kiitokset vaan sinne suuntaan! Samalla tuli huomattua, että Vesan pyörästä oli koottu toinen etuiskari väärin Alastaron kaatumisen jälkeen, joten takaisinjoustoa ei saatu säädettyä.
Perjantaina oli siis kolmet harjoitukset ja ensimmäiset harjoituskierrokset meni todellakin katsellessa ja rataa ihmetellessä. Lauantain aika-ajoissa sentään saatiin jo vähän vauhtiakin lisättyä, mutta ensimmäisissä aika-ajoissa kummatkin kuljettajat olivat silti puolen välin häntäpäässä. Toisten aika-ajojen jälkeen tilanne parantui hieman ja Vesan lähtöruuduksi määräytyi 10 ja Mikan lähtöruuduksi tuli 19. Sunnuntain kilpailussa ajettiin sitten n. 2 km pitkällä radalla 20 kierrosta ja lopulliset tulokset näyttivät Vesalle sijan 16 ja Mikalle 19.
Ensi viikonloppuna ajetaan jälleen Eestissä, Kuressaaressa Hauster Racing Weekend -tapahtumassa paikallisella lentokentällä kilpaa. Tälle reissulle saadaankin mukaan myös mekaanikko ja muita tukijoukkoja, joten varmasti mukava viikonloppu tulossa.
Kokonaistulokset tulee kunhan tulee, virolaisten sivujen päivitykset laahaa ainakin toistaiseksi kovasti jäljessä, eikä tulostaulusta tajuttu ottaa valokuvaa, josta tiedot olisi voinut naputella itse.
19.07.2007
Suunnitelmissa olleet Eestin kisat toteutuvat ja auto on pakattu kattoa myöten täyteen ja nokka suunnataan näillä näppäimillä kohti satamaa ja Tallinnaa, josta Pärnuuseen vielä matkaa noin tunnin ajomatkan verran. Matkaan lähdetään siis vain yhdellä autolla, ilman asuntovaunuja, ilman mekaanikkoa tai muitakaan avustajia; katsotaan mitä tästäkin vielä tulee...
07.07.2007
Alastaron kisojen kuvat on vihdoin saatu päivitettyä kuvat-sivulle. Tämän viikonlopun kisat jäivät kuskeilta väliin, joten seuraavaksi katsellaan kohti elokuun kilpailuja Räyskälässä. Tulokset tämän viikonlopun kisoista kuitenkin löytyvät kilpailut-sivun linkistä ja pistetaulukko on päivitetty.
29.06.-01.07.2007 - kolmas osakilpailu + Scandinavian Open
Edellisestä kisasta jatkunut alamäki jatkui Mikan osalta vielä alkuviikosta kun pyörä päätti tehdä omatoimisen tutustumisretken Alastaron maaperään kesken harjoittelun. Isoilta vahingoilta vältyttiin, mutta muutaman osan saaminen oli silti kiven takana ja niinpä kisapaikalle tuotiin loppuviikosta vain Vesan pyörä. Mikan pyörä saatiin kuntoon vasta perjantaina iltapäivästä, joten harjoitukset Mikan osalta jäivät nollaan ja lauantaina suorilta vain aika-ajoon. Vesan harjoitukset puolestaan olivat selkeästi tuottaneet tulosta ja kovassa seurassa Vesa päätyi ensimmäisessä aika-ajossa kymmenenneksi ja toisessa jo kuudenneksi, lopullisen sijoituksen ollessa kahdeksas lähtöruutu. Mika kihnutteli listan loppupäässä ja sai yhteistuloksessa lähtöruudun numeroksi 18.
Itse kisa laittoikin sitten ukot aivan uuteen järjestykseen, sillä vaikka kyse oli RR-lähdöstä, ei RR tällä kertaa tarkoittanut Road Racingia vaan Romu Rallia! Sateen uhkaa oli ollut ilmassa koko iltapäivän ja niinhän se tietysti meni, että koko päivän ainoa sade tulikin sitten ukkoskuuron kera juuri ja täsmälleen Superbike B -lähdön startattua ja ajettua muutaman kierroksen. Näiden muutaman ensimmäisen kuivan kierroksen aikana oli kuitenkin romua saatu aikaiseksi jo aikamoinen määrä, sillä kaikkiaan 7 kuljettajaa oli päätynyt radan ulkopuolelle hiekkaa nielemään. Heti ensimmäisellä kierroksella tapahtui jo neljän kuljettajan yhteiskolarointi! Kisa keskeytettiin sitten kolmen kierroksen jälkeen ensimmäisten pisaroiden alkaessa tipahdella tummanpuhuvista pilvistä ja muutaman salaman räpsähtäessä taivaalla.
Varikolla alkoi aikamoinen kuhina teltoissa renkaidenvaihdon merkeissä ja takaisin radalle lähdettiin 15 minuutin kuluttua sadekelin kisaan. Vettä tuli riittävästi ja rata oli liukas sadekelin renkaista huolimatta ja lisää kaatumisiakin sattui. Samalla tuli Mikan harjoiteltua sadekelin ajoa ensimmäistä kertaa ja ei se ollenkaan hullummin mennyt… tuloslistalla nimittäin sijoitukseksi tuli kuudes ja näin ollen Mika nappasi itselleen 10 pistettä! Vesa jäi tällä kertaa pisteittä, mutta kahdesta aikaisemmasta kilpailusta on 7 + 3 pistettä kerättynä, joten molemmat kuljettajat ovat nyt sarjapisteissä tasan ja jakavat 12. sijan.
Kuviakin kisoista on, mutta ne saadaan laiteltua sivuille vasta myöhemmin.
14.06.-16.06.2007 - toinen osakilpailu Motoparkissa
SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Motoparkissa Virtasalmella ja paikalle lähdettiin ajoissa torstai-aamuna jo seitsemän aikaan kera kahden auton ja kahden asuntovaunun. Matka sujui rattoisasti, mitä nyt vartiointipäällikkömme Bivi vaan kertoi haisevan vastalauseensa Vesan vähätteleville "oles nyt hiljaa" -kommenteille, kun toinen vain yritti kertoa, että olis niinkun stopin paikka. Hätä on hätä, ja niinhän siinä kävi, että "vieno" koirankakan haju leijaili pian takatilasta ekan auton kuskin nenään. Oli meillä takanatulijoilla hetken ihmettelyn aihetta, kun Vesa vetää tienposkeen kesken matkaa, mutta pian tilanteen vakavuus (vai sittenkin hilpeys?? - riippuu kenen näkökulmasta katsoo...) selvisi meillekin. Bivi se vaan ihmeissään katseli ojanpenkalla, että mitä tässä nyt enää pysähtelemään, asiat on jo hoidettu! Bivi on ponin kokoinen koira, joten... Vaan eipä siinä auttanut muu kuin ruveta hommiin. Isoimmat kauhottiin ojanpohjalle, sen jälkeen lattialla ollut matto rullalle ja jätesäkkiin ja säkki lujasti kiinni, koira takaisin autoon ja eikun taas menoksi. Ja nyt seuraa päivän vinkki: kuunnelkaa koirianne - niillä voi joskus olla yllättävän tärkeää asiaa!
Hieman ennen puoltapäivää oltiin perillä ja siitä hetimmiten radalle vain. Kuuteen asti oli ajoaikaa ja sinne asti myös ajettiin. Vesa se ajelee rutiinilla omia vauhtejaan, Mika ei saanut oikein mitään aikaiseksi, jokaisen setin jälkeen oli jotain korjattava/säädettävä, suurimpien ongelmien ollessa kytkimen kanssa. Ilta kului leiriä pystyttäessä ja pyöriä romplatessa. Saunassakin käytiin, sillä näytti olevan kahdenlaisia vaikutuksia - joko hyvin unettavia tahi hyvin piristäviä. Riippuen siitä kumpaan ryhmään kuului, tuli kömmittyä nukkumaan joko hyvin aikaisin tai sitten hieman myöhemmin. Vaikka varikko olikin aivan tupaten täynnä, oli yö kuitenkin rauhallinen.
Perjantaina herättiin sateiseen aamuun, mutta Vesa kävi treenaamassa parin setin verran myös sadekelin ajoa. Mika totesi, että pyörä on tarpeeksi hankala ajettava kuivallakin kelillä, joten sadekelillä on turha lähteä ajelemaan kävelyvauhtia rataa ympäri. Onneksi säätiedotus lupasi parempaa keliä lauantaille. Illalla saatiinkin sitten vieraita ja autosta kaivettiin kilokaupalla lihaa ja muita grilliherkkuja ja mieliala kääntyi nousuun.
Lauantain aamu näytti kuin näyttikin aurinkoiselta! Hienoa. Aamun ensimmäisissä aika-ajoissa Vesa ajoi hienosti sijalle 5 ja Mika kihnutteli pomppivan pyöränsä kera sijalle 19. Lähtijöitä tässä setissä oli kaikkiaan 32. Innokkaasti lähdettiin siis iltapäivällä toiseen aika-ajoon, mutta vaikka meno tuntui sujuvan, niin tulokset kertoivat tylysti, että kummatkin kuskit olivat tippuneet listalla ja lopullisten aika-ajojen tulokseksi tuli Vesalle lähtöruutu 10 ja Mikan lähtöruuduksi tuli 20. Kehitystä on - mutta väärään suuntaan! Eikä illan kisa sitten tuonut suuntaan muutosta ja jälleen tiputtiin listalla alaspäin. Vesa sai kuitenkin napattua 3 pistettä lopullisen sijoituksen ollessa 13., Mika puolestaan tipahtikin sitten jo listan "ulkopuolelle" joutuessaan keskeyttämään kierroksella 7.
Kisoissa noin kokonaisuutena tapahtui yllättävän paljon kaatoja ja ulosajoja. Onneksi vakavammilta turmilta vältyttiin, vaikka huima ja todella paha tilanne tapahtui sivuvaunuluokassa Vepsä-Suutari kaksikon ajokin lentäessä katolleen ja jatkaessaan matkaa rataa pitkin ylösalaisin kuskin ollessa vielä ajokissa! Senhän tietää mikä on kuskin tilanne, kun ajokki menee renkaat taivasta kohti… kattoa kun ei ole suojana. Äärimmäisen vakavan näköisestä tilanteesta selvittiin kuulemma kuitenkin vain haavoilla ja ruhjeilla. Uskomatonta!
Galleriasivulta löytyy tällä kertaa jättimäinen läjä kuvia, kaikkiaan 517 kappaletta. Kuvia löytyy kaikista lauantain toisen aika-ajon sekä lauantain kilpailujen luokista. Sattumalta tuli seisoskeltua kameran kanssa myös juuri sillä kohtaa, missä tapahtui yksi superbike B -luokan kaatuminen sekä tuo sivuvaunuonnettomuus.
08.06.2007
Kelit on nyt suosineet, joten harjoiteltu on ahkerasti myös pitkin viikkoa. Viime viikonloppuna käytiin sunnuntaina Motoparkissa ajelemassa ja testaamassa samalla uudet ajanottolaitteet. Tiistaina Mika kävi tutustumassa Kemoran rataan, jottei tarvitse sitten kisaviikonloppuna aika-ajoissa ihmetellä rataa ensimmäistä kertaa ja vielä Ahveniston keskiviikon rataharjoittelupäiväkin houkutti viemään pyörät lenkille, joten jälleen kamat kasaan ja menoksi. Kuvia jäi muistikortille vain tuolta sunnuntain Motoparkin reisulta, sieltäkin tosin vain ensimmäisen puolen tunnin setistä, kun kamera päätti sanoa yhteistyösopimuksensa irti. Great! Olipa vielä oikein mainiot kuvauskelitkin, mutta sepä siitä sitten. Kuvasivulta löytyy kuitenkin nuo noin 100 otosta, joten sieltä vaan kurkkimaan millaista meno oli ravintolan mutkassa.
17.05. - 20.05.2007 - Ensimmäinen osakilpailu Botniaringilla
KESKIVIIKKO
Saavuimme paikalle jo illalla ja saimmekin omalle leirillemme hyvän paikan aivan radan vierestä. Ilta kului leiriä rakentaessa ja pyörienkin kimpussa ehdittiin hetken aikaa puuhastella. Porukkaa tipahteli varikolle tasaiseen tahtiin ja vielä riitti kaikille valinnanvaraa leirin paikaksi - huomenna voi olla jo toisin.
TORSTAI
Varikko alkoi täyttyä jo aamusta ja leiriä toisensa viereen ilmestyi kuin sieniä sateella. Vaan eipä se ole ihme, sillä tähän päivään mennessä jo yli 170 kuljettajaa oli ilmoittautunut kisoihin! Ja huomenna tulee varmasti vielä lisää. Tiivis tunnelma siis kun Jurvan varikkokaan ei ole sieltä suurimmasta päästä.
Lukujärjestyksessä oli tälle päivälle pelkkää harjoittelua joten ahkerasti kierrettiin Botniaringia pitkin päivää, vaikkakin iltapäivästä ripsi jo vettä. Illalla puuhasteltiin jälleen pyörien ja tuskailtiin säätöjen parissa ja toivottiin parasta ja pelättiin pahinta huomisen kelin suhteen. Sadekeli nyt ei koskaan ole kiva, mutta varsinkin kylmiin keleihin yhdistettynä se on suorastaan viheliäinen.
PERJANTAI
Aamu näytti jo uhkaavasti siltä, että sadetta saataisiin ja eipä siinä kauaa mennyt, kun jo ensimmäiset pisarat tipahtelivat taivaalta. Ensimmäiset harjoitukset päätettiin siis jättää väliin ja odotella, josko iltapäivä toisi mukanaan kuivempia ajoilmoja. Mutta turha toivohan se tietysti oli, ensimmäisten aika-ajojen alku nimittäin keräsi entistä synkempiä pilviä paikalle. Kuin ihmeen kautta kaatosadetta ei kuitenkaan tullut ja lopulta Vesa päättikin lähteä puolikuivalle radalle slickseillä. Mika sokerista tehtynä passaili edelleen. Muutamia vesipisaroita tipahteli aika-ajojen aikana, mutta ajolinjat pysyivät kuivina ja Vesa ajoikin hienosti viidenneksi. Aika-ajojen nopein tässä vaiheessa oli numerolla 90 kilpaileva Tommi Niemi.
Pyörät kun oli saatu yöunille pukkien päälle ja tavarat paikoilleen huomista odottamaan, oli aika laittaa grilli kuumaksi ja ruoka tulille. Liekö ollut suolaista ruokaa vai mistä lie jano tullut, mutta niin se meni ilta kosteahkoissa merkeissä - eikä suinkaan yksin vain sateen vuoksi... Noh, uni voitti kuitenkin ennen pitkää jokaisen ja asuntovaunuista kuului vain tasainen kuorsaus.
LAUANTAI
Aamu oli aurinkoinen mutta jo yhdeksän aikaan alkoi pilviä kerääntyä taivaalle ja ennen puolen päivän aika-ajoja alkoi jo uhkaavasti näyttää siltä, että sadetta sittenkin saataisiin. Vesisade pysytteli kuitenkin poissa ja päästiin ajamaan kuivalla radalla lämpötilan ollessa noin 15 astetta ja aurinkokin jopa pilkisti muutamia kertoja pilvien raosta. Tämän päivän riesana olikin lähinnä todella navakka tuuli, joka riepotti telttoja, ravisteli asuntovaunuja, häiritsi ajamista ja viilensi muuten kohtuullisen lämmintä päivää varsin tehokkaasti.
Vesa oli tällä kertaa aika-ajoissa kahdeksas ajalla 1:12.493 ja Mika ajeli itsensä sijalle 17 ajalla 1:15.170. Pyörien kimpussa hääri siis pettyneitä miehiä odottelemassa iltapäivän kisaa. Mikankin harjoitukset ovat kuitenkin täällä Jurvassa kevään mittaan sujuneet säännöllisesti pari sekuntia paremmin ja sellaisella tuloksella olisi ollut jo kymmenen parhaan joukossa. Vesakaan ei parastaan saanut puserrettua, mutta jossittelut on aina jossitteluja, nyt meni ajot näin ja täytyy sitten vain kisassa koittaa parantaa sen minkä pystyy.
Aika-ajojen nopeimman ajan tässä erässä ajoi 55 Timo Viinikka (1:10,704) ja kaksien aika-ajotulosten yhdistetyssä tulosluettelossa kärkisijoja pitivät Timo Viinikan jälkeen kakkosena 41 Antti Viinamäki ja 91 Jarmo Perttula. Vesa lähtee kilpailuun ruudusta 8 ja Mika ruudusta 17.
Tuuli se vain yltyi ja edellisten luokkien kuljettajat jo kertoivat miten hankala on ajaa, kun tuuli painaa ajolinjoilta metritolkulla sivuun. Tilanne on kuitenkin sama kaikille, joten eipä siinä mitään, mutta kyllähän se vähän laittoi jännittämään, että miten sen kanssa sitten itse kukin radalla pärjää tositoimissa. Vaikeaahan se oli, eikä tilannetta tietysti helpottanut lainkaan se, ettei pyöriä oltu saatu kunnolla säätöihin lukuisista yrityksistä huolimatta. Vesa taiteili kuitenkin itsensä yhdeksänneksi ja Mika sinnitteli takajoukoissa sijalle 16 elämänsä ensimmäisessä RR-kilpailussa. Koska aina pitää jotain positiivistakin asioista löytää, niin - ei sentään oltu viimeisiä! =P Kisan ajoitus sentään muuten oli oikein osuva, sillä saman tien palkintojenjaon jälkeen alkoi myrskytuulen mukana tulla vettä esterin esiliinan alta sellaisella tahdilla, että varikko jo lainehti. Ei todellakaan jääty kateellisiksi niille, jotka vielä varikolle jäivät huomisia kilpailuja odottamaan.
Superbike B:n tulokset löytyvät tämän linkin takaa ja muiden luokkien tuloksia pääsee katselemaan klikkailemalla samaisella sivulla vasemmalla olevia linkkejä. Kuvia puolestaan voi kurkkia kuvasivulta.
13.05.2007
Kylmän kelin ajeluista on saatu jo tarpeeksi, joten HelRC:n koko viikonlopun kestävälle ajoleirille lähdettiin vain lauantaiksi (12.5.) päiväreisulle. Matkalla sateli paikoitellen paljonkin, mutta sitkeästi pidettiin auton nokka suunnattuna Virtasalmelle.
Perille saavuttiin yhdentoista aikaan ja pikapikaa pyörät ulos ja melunmittauksen kautta valmistautumaan ensimmäiseen ajovuoroon. Keli ei ollut enää kylmä vaan suorastaan hyinen ja ajoittain tihkutteli vettäkin, mutta kun kerta perille oli tultu, niin ajaahan se piti vaikka sitten hampaat irvessä. Lähinnä ajelut meni kilometrien keräämiseksi, sillä kovimmat vauhdit piti jättää järkisyistä odottelemaan lämpimämpiä kelejä ja varsinkin kun lähes joka setillä oli joku pyöränsä kanssa kyljellään, niin ei päässyt hyvä päätös unohtumaan eikä vauhti liikaa sokaisemaan. Todella harmillisia kalustovahinkoja sattui siis todella paljon ja vain viikkoa ennen ensimmäistä kilpailua. Omat ajopelit haluttiin pitää kunnossa ja ajettiin rauhassa. Kohmeisin sormin napsittuja peruskuvia löytyy jälleen galleriasivulta.
Päivän lopuksi olisi ollut vielä pieni viiden kierroksen minikisa, mutta eihän me sitä muistettu vaan ajopelit, puvut, tavarat sun muut oli jo autossa pakattuna siinä vaiheessa kun olisi ollut puoli tuntia aikaa kisaan. Vesa olisi ollut kisassa lähtöruudussa kuusi, mutta päätti lopulta jättää kuitenkin kisan sikseen, joten radan reunalle lähdettiin jalkaisin. Minikisan voiton korjasi Timo Viinikka. Onnittelut!!
10.05.2007
Sateen uhkaa oli luvattu keskiviikolle useammankin säätiedotuksen voimin, mutta luottavaisin mielin startattiin kohti pohjanmaata jälleen kerran.
Perille saavuttiin hyvissä ajoin vastaanottamaan "vieraita", sillä ratapäivähän oli avoin kaikille. Kaiken kaikkiaan parisenkymmentä kilvellistä ja vajaa kymmenen kilvetöntä pyörää oli päivän saldo, joten kaikille riitti ajoaikaa runsain mitoin. Ja vaikka ympäristössä satoi enempi vähempi, pysyi sade poissa juuri Jurvasta, joten saatiin ajaa kuivalla radalla koko päivä. Kuivasta kelistä huolimatta ei muutamalta harmilliselta ulosajolta vältytty, mutta onneksi kuitenkin henkilövahingoilta säästyttiin. Sen sijaan v*tutuksen määrästähän ei tietysti tässä yhteydessä puhutaan mitään...
Mukana ajopäivää järjestämässä oli myös yhteistyökumppanimme R.M. Heino, joka mm. järjesti meille kaikille pikku purtavaa ja juotavaa.
Suuri kiitos siis Heinon väelle, sekä tottakai kaikille paikalla olleille hienosta ja onnistuneesta ratapäivästä!
04.-06.05.2007
Perjantaina lähdettiin hyvissä ajoin matkaan jälleen kohti Jurvaa ja perille saavuttiin hieman ennen kahdeksaa kera kahden auton ja yhden asuntovaunun.
Ilta kului varikkotelttaa pystyttäessa ja grillatessa. Grilli tosin pysyi kuumana oli grillattavaa tai ei, sillä vaikka toukokuussa mennään, lämpötila se vaan tippui tippumistaan mitä pitemmälle ilta eteni. Asuntovaunussa nyt tietenkään ei mitään lämmitystä ollut, joten ongelmaa piti ratkoa mm. sisäisellä villapaidalla. Kas onneksi oli vilustumisen estolääkitykseksi varattu pullo rommia! Nestemäistä lämmikettä siis kitusiin ja muuta vaatetta päälipuolelle kaikki mahdolliset mitä mukana oli ja alkoi yö näyttää ehkä kutakuinkin siedettävältä siitäkin huolimatta, että yöksi oli luvattu 4 astetta pakkasta.
Aamulla olikin sitten kurkku kipeä ja nuhan poikasta (huono vilustumisenestolääke!!), mutta mitäpä sitä ei harrastuksen eteen kärsisi! Ja siinähän se alkoi mielialakin nousta aamun auringon mukana ja pyörät ja ukot laitettiin valmiiksi ratailua varten. Toiset joutui kylläkin odottelemaan hieman kauemmin radalle pääsyä kuin toiset, sisäisellä villapaidalla voi olla "yllättäviä" sivuvaikutuksia liiallisesti käytettynä. Mutta kunhan asiaan päästiin, niin harjoitukset sujuivat oikein mukavasti ja neljään asti riitti pörinää radalla kunnes sade saapui viilentelemään vauhdin hurmasta innostuneita ratapyöräilijöitä. Ilta kului varusteita ja pyöriä huoltaessa ja grilli pidettiin jälleen kuumana. Eilisestä vahingosta viisastuneena sisäinen villapaita jätettiin kuitenkin tällä kertaa sikseen sillä voihan neronleimaus ja kuningasajatus sentään - rengaslämmittimethän on ratkaisu viileään pulmaan!
Sunnuntain keli oli melko mukava puolipilvinen ja n. 15 astetta lämmintä. Vauhtia riitti ja vähän vaarallisia tilanteitakin, saapa nähdä onnistuiko paikalla ollut kuvaaja nappaamaan Mikasta kuvaa siinä vaiheessa kun mopo meinasi lähteä käsistä siihen malliin että jalat olivat jo jossain takakatteen korkeudella. Onneksi pyörä pysyi kumipuoli alaspäin ja kuskikin päätyi takaisin penkille, joten matka jatkui, vaikkakin sitten jo hivenen rauhallisemmassa tahdissa. Eilisen loput renkaat kulutettiin loppuun tänään ja lopeteltiin sitten. Varikkoteltta jääkin odottelemaan keskiviikkoa, jolloin rata on meille varattu koko päiväksi. Kyseessä on ratapäivä, johon voi osallistua niin kilvellisellä kuin kilvettömälläkin pyörällä. Mukaan mahtuu vielä, joten kurkkaa etusivulta Vesan puhelinnumero ja kilauta, jos kiinnostuit.
15.04.2007
Aurinkoinen ja lämmin kevätkeli oli houkutellut paikalle runsain joukoin innokkaita ratakuskeja. Jurvan kurveja koitettiin kesyttää kaikkien mahdollisten RR-tietojen ja -taitojen kera, toisilla se onnistui hiukan paremmin kuin toisilla. Mika tutustuikin myös pyöränsä off road -ominaisuuksiin hiekkapenkalla, toki onneksi kumitassut alaspäin pysyen. Vesa sen sijaan väänteli kaasukahvaa jo aivan reippaasti kilpavauhteihin asti. Pyörissä riittää vielä laittamista, mutta hyvillä mielin jatketaan harjoituksia. Kuvia löytyy jälleen galleriasivulta.
28.03.2007
Kun nyt kerta kelit sallii ja intoa piisaa, niin pitihän sitä jatkaa hyvin alkaneita harjoituksia! Siispä pyörät autoon ja nokka kohti Alastaroa. Tällä kertaa saatiin siis myös Mikan pyörä radalle, vaikkakin sen kanssa ilmeni pieniä ongelmia ja takkuilua, mutta onpahan sekin nyt saanut ensimmäiset harjoituskilometrinsa mittariin. Vesalla sen sijaan on vauhti kohdallaan! Aurinko oli houkutellut radalle kurvailemaan myös lajitovereita. Kuvia löytyy klikkaamalla tästä.
25.03.2007
Ensimmäinen rataharjoittelupäivä on takana. Toistaiseksi päästiin testaamaan vain Vesan pyörää, mutta auringonpaisteinen keli ja kuiva rata houkutti kokeilemaan vauhtiajoa myös autolla. Hyvinhän se kulki sekin. ;) Muutamia kuvia ajeluista ja taivaan ilmiöistä löytyy klikkaamalla tästä.
02.02.2007
Siellähän sitä riitti taas messuilla väkeä kuten kuvasta näkyy. Messujen virallisille sivuille pääset klikkaamalla tästä!
Samalla reisulla saatiin myös vahvistettua, että ensi kaudella Vesa kilpailee numerolla 66 ja Mika numerolla 99.
Kannattaa muuten poiketa SRRA:n ja HelRC:n yhteisellä standilla katsomassa Mikan pyörää (joka tosin on vielä viime vuoden väreissä ja tarroissa).
27.01.2007
Kevättä odotellessa voi hypätä Vesan kyytiin Piritan katuajoradalle kierroksen ajaksi seuraavasta linkistä: Pirita 2005 (.wmv) Tiedoston koko on 35 Mt, joten sen lataaminen voi kestää tovin.
31.12.2006
Kotisivut on vihdoin avattu. Uutissivulle tulee jatkossa lähinnä kuulumisia kilpailuihin ja harjoituksiin liittyen, kuvia kilpailuista ja harjoituksista yms.